Kysymys, joka tulee vastaan joka kurssilla
Yleisin kysymys, jonka opiskelijat esittävät ääntämismerkinnöistä, kuuluu yksinkertaisesti: kuinka paljon tekstiin pitää kirjoittaa? Vastaus on, että vähemmän kuin luulet. Ensimmäisellä kierroksella moni merkitsee kaiken: jokaisen pitkän sanan, jokaisen pilkun ja jokaisen lauseen painon. Tulos on sivu, jota on vaikeampi lukea kuin alkuperäistä tekstiä.
Selostus syntyy silmien ja suun yhteistyöstä. Kun silmä joutuu hakemaan merkkejä värikoodien keskeltä, lukurytmi katkeaa ja ääni alkaa kuulostaa varovaiselta. Siksi merkintöjen tehtävä on poistaa epävarmuutta juuri niistä kohdista, joissa se muuten pysäyttäisi sinut kesken lauseen.
Tässä kirjoituksessa käyn läpi, mitkä sanat ansaitsevat merkinnän, miten taukomerkit kannattaa jaotella ja milloin merkintä on ylimääräinen. Esimerkit ovat samantyyppisiä kuin kurssin suomenkielisissä harjoituskatkelmissa.
Mitkä sanat ansaitsevat ääntämismerkinnän
Merkitse sana vain, jos olet itse epävarma sen ääntämisestä tai jos kuuntelija voisi ymmärtää sen väärin. Suomessa tämä koskee harvemmin tavallisia sanoja ja useammin vierasperäisiä erisnimiä, lyhenteitä, lukuja ja pitkiä yhdyssanoja, joissa pääpaino ja sivupaino pitää sijoittaa tarkoituksella.
Käytännössä kirjoitan epävarman sanan viereen tai yläpuolelle tavuviivat ja painollisen tavun alleviivauksen. Esimerkiksi pitkässä yhdyssanassa merkitsen vain rajakohdan, en jokaista tavua. Lyhenteissä merkitsen, luetaanko ne kirjain kerrallaan vai sanana, sillä tämä ratkaisu pitää tehdä samalla tavalla koko selostuksen ajan.
Luvuissa kannattaa kirjoittaa auki taivutusmuoto, jos teksti sen vaatii. Vuosiluku, prosentti tai kellonaika voi lukea suomeksi usealla tavalla, ja jos videon kuva näyttää numeron, puheen on vastattava sitä täsmälleen. Päätä muoto kerran ja merkitse se heti ensimmäiseen esiintymään.
- Vieraskieliset erisnimet ja paikannimet
- Lyhenteet: kirjain kerrallaan vai sanana
- Pitkät yhdyssanat, joissa painot voivat mennä väärin
- Luvut, vuosiluvut ja mittayksiköt
Taukomerkit: kolme kokoa riittää
Taukomerkkejä ei tarvitse olla kymmeniä. Useimmissa selostuksissa pärjää kolmella: lyhyellä tauolla, joka on lähes hengähdys, keskipitkällä, joka erottaa ajatuksen osat, ja pitkällä, joka antaa kuvalle tilaa. Merkitse ne selvästi erottuvilla symboleilla, esimerkiksi yhdellä, kahdella ja kolmella vinoviivalla.
Lyhyt tauko sijoittuu usein pilkun kohdalle, mutta ei aina. Jos pilkku on kirjoitettu lukijaa varten eikä kuuntelijaa, ääneen luettuna se voi kuulostaa turhalta pysähdykseltä. Kokeile lukea lause ääneen ilman taukoa ja lisää tauko vasta, jos merkitys hämärtyy.
Pitkä tauko on työkalu, ei koriste. Käytä sitä siirtymissä, kun kuva vaihtuu tai kun edellinen ajatus tarvitsee aikaa laskeutua. Videon leikkaaja kiittää, kun nämä kohdat on merkitty, koska hän tietää leikata kuvan juuri tauon kohdalle.
- / lyhyt tauko, hengähdys
- // keskipitkä tauko ajatusten välissä
- /// pitkä tauko siirtymässä tai kuvanvaihdossa
Esimerkki: sama lause ilman merkintöjä ja merkittynä
Otetaan lyhyt katkelma: Kouvolan uusi kirjastosiirto valmistui keväällä ja palveli ensimmäisenä päivänä noin kahtasataa kävijää. Ilman merkintöjä lause on helppo lukea liian tasaiseen tahtiin, jolloin sekä paikannimi että luku hukkuvat virtaan.
Merkittynä lause voisi näyttää tältä: Kouvolan / uusi kirjastosiirto valmistui keväällä // ja palveli ensimmäisenä päivänä / noin kahtasataa kävijää. Nyt tauot jakavat lauseen kolmeen helposti kannettavaan osaan, ja luku saa oman painonsa lauseen lopussa.
Huomaa, että sanojen päälle ei kirjoitettu mitään. Teksti on tuttua suomea, joten ääntämismerkintä olisi ollut turha. Jos kirjasto olisi ollut vieraskielinen nimi, merkitsisin vain sen. Tällainen vähäinen merkintätapa pitää sivun luettavana myös kolmannella ja neljännellä otolla.
Milloin merkintä haittaa enemmän kuin auttaa
Liiallinen merkintä näkyy äänessä. Jos olet kirjoittanut jokaiseen lauseeseen painotukset, luet ne tottelevaisesti ja ääni kuulostaa ohjatulta. Kuuntelija huomaa, kun selostaja noudattaa ohjeita eikä puhu ajatusta. Jätä siis osa lauseista kokonaan ilman merkintöjä ja luota luonnolliseen rytmiin.
Toinen sudenkuoppa on merkintöjen ristiriita. Jos yksi tauko on merkitty kahdella viivalla ja samanlainen kohta myöhemmin yhdellä, et voi tietää, oliko ero tarkoituksellinen. Lue teksti läpi ennen äänitystä ja yhdenmukaista merkintätapa. Sama koskee värejä: pidä korkeintaan kaksi väriä käytössä.
Kolmas ongelma syntyy, kun merkinnät tehdään vasta äänityksen jälkeen. Silloin ne kuvaavat sitä, mitä sanoit, eivät sitä, mitä aioit sanoa. Tee merkinnät ennen äänitystä ja päivitä niitä vain, jos oikeasti muutat tulkintaa.
- Älä merkitse kaikkia sanoja, vain epävarmat
- Pidä taukomerkit yhdenmukaisina koko tekstissä
- Rajaa värit kahteen
- Tee merkinnät ennen äänitystä
Näin harjoittelet merkintöjä viikossa
Valitse tämän syksyn aikana yksi lyhyt, noin minuutin mittainen teksti ja merkitse se kolmeen kertaan eri tavoilla: ensin ilman mitään, sitten vain epävarmat sanat, lopuksi tauot lisättynä. Äänitä jokainen versio puhelimella ja kuuntele ne peräkkäin. Ero on usein yllättävän selvä.
Pyydä sen jälkeen jotakuta kuuntelemaan ilman tekstiä ja kertomaan, mikä kohta jäi epäselväksi. Kuuntelijan huomio osoittaa, mihin merkintä todella tarvittiin. Lisää vain nämä ja poista loput. Parin kierroksen jälkeen huomaat, että tarvitset merkintöjä yhä vähemmän, koska silmäsi oppii tunnistamaan vaikeat kohdat itse.
Tämä on sama harjoitus, jonka teemme kurssilla suomenkielisten esimerkkikatkelmien parissa. Ylimääräinen työ ei ole merkintöjen määrässä vaan siinä, että opit lukemaan oman tekstisi kuin kuuntelija.
Ääntämismerkintöjä ja taukoja ei tarvita paljon, vaan oikeissa kohdissa. Merkitse epävarmat sanat, käytä kolmea taukomerkkiä ja jätä loput tekstistä rauhaan. Kun merkinnät on tehty ennen äänitystä ja ne pysyvät yhdenmukaisina, sekä sinun että leikkaajan työ helpottuu. Aloita yhdestä minuutin katkelmasta näinä syysviikkoina ja kuuntele, mitä merkinnät todella muuttavat.