Ottojen nimeäminen: päivämäärä vai kohtauksen mukaan, kumpi toimii paremmin

Kaksi tapaa, joista useimmat valitsevat jommankumman

Kun äänität selostuksen ensimmäistä kertaa, otot kertyvät nopeasti. Yhdestä lauseesta voi syntyä kuusi eri versiota, ja pian kansiossa on kymmeniä tiedostoja, joiden nimet ovat tallentimen antamia numerosarjoja. Siinä vaiheessa tarvitset järjestelmän, ja käytännössä vaihtoehtoja on kaksi.

Ensimmäinen on aikajärjestys: jokainen otto saa nimen sen mukaan, milloin se on tallennettu, esimerkiksi otto 01, otto 02 ja niin edelleen. Toinen on kohtausperusteinen järjestys: nimi kertoo, mihin käsikirjoituksen kohtaan otto kuuluu, esimerkiksi aloitus, kohta 3 tai lopetus, ja perään tulee yrityksen numero.

Opetan kurssin ottojen järjestämisen osiossa molemmat, koska kumpikin on käyttökelpoinen tietyissä tilanteissa. Tässä kirjoituksessa vertaan niitä rauhassa ja päädyn lopuksi suositukseen, jonka voit ottaa omaksi käytännöksesi tai muokata omaan työtapaasi sopivaksi.

Aikajärjestys: nopea alku, hankala loppu

Aikajärjestyksen etu on yksinkertaisuus. Äänittäessä sinun ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin painaa tallennus päälle. Tallennin numeroi tiedostot valmiiksi, ja kaikki on kronologisessa järjestyksessä. Lyhyessä, parin minuutin selostuksessa tämä riittää hyvin, koska otot ovat vähissä.

Ongelma alkaa, kun selostus pitenee tai teet paljon uusintoja. Kun etsit lopetuslauseen parasta versiota, joudut kuuntelemaan otot läpi alusta asti, koska mikään nimi ei kerro, missä kohdassa teksti on. Lisäksi pitkän session aikana äänitys saattaa hypätä käsikirjoituksessa edestakaisin, jolloin aikajärjestys sekoittuu sisällöllisesti.

Aikajärjestys toimii siis parhaiten lyhyissä töissä ja silloin, kun luet tekstin yleensä alusta loppuun yhdellä kertaa. Jos kuitenkin palaat korjaamaan yksittäisiä lauseita, järjestelmä alkaa vaatia ylimääräistä kuuntelua ja muistiinpanoja.

• Sopii lyhyisiin, yhtenäisesti luettuihin selostuksiin
• Ei vaadi nimeämistä äänityksen aikana
• Parasta kohtaa joutuu etsimään kuuntelemalla

Kohtausperusteinen järjestys vaatii vähän enemmän alussa

Kohtausperusteisessa tavassa jaat käsikirjoituksen ennen äänitystä osiin ja annat jokaiselle osalle lyhyen tunnuksen. Otto nimetään tunnuksella ja järjestysnumerolla, esimerkiksi aloitus_03 tai kohta2_01. Näin tiedoston nimestä näkee heti, mistä kohdasta on kyse ja kuinka monta yritystä siihen on tehty.

Hyöty tulee esiin leikkausvaiheessa. Kun haluat verrata kolmea versiota samasta kappaleesta, ne ovat jo valmiiksi vierekkäin kansiossa. Leikkaaja ei myöskään tarvitse arvailla, mihin videon kohtaan otto kuuluu, koska nimi kertoo sen. Tämä helpottaa suoraan luovutusmuistiinpanojen kirjoittamista.

Hinta on ylimääräinen työ valmisteluvaiheessa: käsikirjoitus pitää jakaa ja tunnukset sopia etukäteen. Äänitystilanteessa pitää myös muistaa nimetä otto heti, kun se on valmis. Kokemukseni mukaan tämä vaatii pari sessiota totuttelua, mutta sen jälkeen se muuttuu rutiiniksi, joka säästää aikaa joka kerta.

• Nimi kertoo kohdan ja yrityksen numeron
• Vertailu onnistuu ilman kuuntelua
• Vaatii käsikirjoituksen jakamisen etukäteen

Suositukseni aloittelijalle

Suosittelen kohtausperusteista järjestystä lähes aina, kun selostus on yli minuutin mittainen tai kun aiot tehdä uusintoja. Aikajärjestys on houkutteleva, koska se tuntuu kevyeltä, mutta sen hinnan maksat myöhemmin, kun etsit parasta kohtaa kymmenien tiedostojen joukosta.

Käytännössä voit yhdistää tavat. Anna tiedostoille kohtaustunnus ja järjestysnumero, jolloin tallentimen aikajärjestys säilyy numerossa ja sisältö näkyy tunnuksessa. Tämä on sama periaate, jolla harjoittelemme kurssilla, ja se toimii myös silloin, kun luet tekstin vahingossa eri järjestyksessä kuin käsikirjoituksessa.

Syksyn pimeinä viikkoina moni tekee selostuksia kotona illalla, väsyneenä ja kiireessä. Juuri silloin selkeä nimeäminen kannattaa, koska väsynyt muisti ei pidä kirjaa siitä, mikä versio oli paras. Anna tiedostojen kantaa tieto puolestasi.

Näin otat järjestelmän käyttöön

Aloita jakamalla käsikirjoitus kohtiin ennen kuin painat tallennuksen päälle. Merkitse jokaisen kohdan alkuun lyhyt tunnus ja kirjoita se myös paperille tai näytölle, jolta luet. Pidä tunnukset lyhyinä ja ilman ääkkösiä, jotta tiedostonimet toimivat kaikissa ohjelmissa.

Äänityksen aikana sano jokaisen oton alussa ääneen tunnus ja numero, esimerkiksi kohta kaksi, otto kolme. Tämä niin sanottu puhuttu merkintä jää äänitteeseen ja auttaa, jos tiedoston nimi jostain syystä katoaa tai sekoittuu. Leikkaaja kuulee sen ja löytää kohdan nopeasti.

Äänityksen jälkeen nimeä tiedostot heti, älä seuraavana päivänä. Lisää parhaaseen ottoon pieni merkintä, esimerkiksi tähti tai sana valittu nimen perään. Näin lajittelu on tehty jo ennen kuin avaat leikkausohjelman, ja voit siirtyä suoraan luovutusmuistiinpanojen kirjoittamiseen.

• Jaa käsikirjoitus kohtiin ja anna tunnukset
• Sano tunnus ja numero ääneen jokaisen oton alussa
• Nimeä ja merkitse parhaat otot heti session jälkeen

Mitä järjestelmä ei ratkaise

Hyvä nimeäminen ei korjaa huonoa ottoa. Jos äänitystaso on liian korkea tai huone kaikuu, järjestelmällisesti nimetyt otot ovat silti järjestelmällisesti huonoja. Siksi ottojen järjestäminen on kurssilla vasta mikrofonin asetuksen ja äänityssession jälkeen.

Järjestelmä ei myöskään korvaa omaa korvaasi. Valitseminen vaatii kuuntelua, ja paras otto ei aina ole viimeinen. Joskus kolmas yritys on rennoin ja luonnollisin, vaikka olet sen jälkeen tehnyt viisi tarkempaa. Nimeäminen vain varmistaa, että löydät sen kuuntelematta kaikkea uudelleen.

Lopuksi kannattaa muistaa, ettei yksi tapa sovi kaikille. Jos työskentelet yksin ja lyhyillä selostuksilla, kevyempi järjestelmä voi riittää. Kokeile molempia muutaman kerran ja valitse se, joka tuntuu sinulle luontevalta ja jonka jaksat pitää yllä myös väsyneenä.